Harrastajien Valokuvauslehti on tarkoitettu kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille harrastajille ja tietysti myös alan ammattilaisille. Lehden julkaisuissa on usein mukana kuvauslaitteiden testauksia, erilaisia objektiiveja ja asiaa siitä, millaisia kuvia kyseisillä välineillä saa aikaan. Kaikki tämä ja harrastajien kuvat tuovat mielenkiintoista ja haluttua sisältöä lehteen. - Harrastajien Valokuvauslehti toimii nettijulkaisuna ja on siten kaikille täysin ilmaiseksi luettavissa! Toiminta tapahtuu täysin harrasteluonteisesti – eli liikevoittoa tavoittelemattomasti. Lehden tekemiseen valokuvin ja jutuin voikin osallistua jokainen alasta kiinnostunut. - Lehden luonne pyritään säilyttämään toisia loukkaamattomana ja lähinnä valokuvausta itseään esittävänä foorumina.

tiistai 1. maaliskuuta 2022

HARRASTAJIEN VALOKUVAUS-LEHTI nro.2022/03


PÄÄTOIMITTAJAN AJATUKSIA 


Maaliskuu 2022 – on edelleen talviaikaa ja valokuvauksien suhteen odottelemme luonnon heräämistä talviunilta. Ensimmäiset muuttolinnut saapuvat ja pajunkissatkin puhkeavat vähitellen näkyviin.

Valokuvaamisen ympärille on kehitetty valtava määrä pieniä apulaitteita, joiden avulla saa kuvattua mielenkiintoisia valokuvia. Tässä numerossamme tutustumme hieman ”hunajakennoon,” jolla voi ohjata ja rajata valoa haluttuun kohteeseen.

Saamme katsella lehdessämme myös eri valokuvaajien ottamia upeita kuvia. Harrastajat ja ammattilaiset ovat olleet mukana lehden toteuttamisessa. Valokuvaus on harrastuksena ja ammattinakin luovaa todellisuuden ikuistamista kuviksi. Niiden äärellä voi viettää aikaa nauttien tunnelmista, joita kuvaaja on onnistunut vangitsemaan ottamiinsa valokuviin.

Haluan kiittää lämpimästi jokaista, joka on ollut mukana tämän lehden valmistumisessa! – On hienoa tehdä yhdessä värikästä julkaisuamme!


 Pasi Kallio, Päätoimittaja


 Studiotuote Kallio tuottaa valokuvausalan harrastajille mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa lehden muodossa. Lehti on luettavissa www.issuu.com/valokuvauslehti - osoitteessa täysin ilmaiseksi kaikille, mutta lehden yksittäisiä numeroita voi ostaa esim. www.valokuvauslehti.blogspot.fi -sivun kautta löytyvistä linkeistä. Voit seurata meitä Facebookissa   www.facebook.com/valokuvauslehti

Valokuvaus-Lehden tekemiseen pääsee osallistumaan myös alan harrastajat - valokuvin ja pienin kertomuksin tai jutuin. Tämä saattaakin olla monelle se ensimmäinen ponnahduslauta kohti ammattimaisempaa toimintaa valokuvausalalla! Harrastajien Valokuvaus-Lehti on tarkoitettu kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille harrastajille - ja tietysti myös alan ammattilaisille. Lehden julkaisuissa on usein mukana kuvauslaitteiden testauksia, erilaisia objektiiveja ja asiaa siitä, millaisia kuvia kyseisillä välineillä saa aikaan. Kaikki tämä ja harrastajien kuvat tuovat mielenkiintoista ja haluttua sisältöä lehteen. 

  - Harrastajien Valokuvauslehti toimii nettijulkaisuna ja on siten kaikille täysin ilmaiseksi luettavissa! Toiminta tapahtuu täysin harrasteluonteisesti – eli liikevoittoa tavoittelemattomasti. Lehden tekemiseen valokuvin ja jutuin voikin osallistua jokainen alasta kiinnostunut. 


HARRASTAJIEN VALOKUVAUS-LEHTI - LINKIT: 




- All rights reserved. © 2021 copyright - by Studiotuote Kallio -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti