Harrastajien Valokuvauslehti on tarkoitettu kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille harrastajille ja tietysti myös alan ammattilaisille. Lehden julkaisuissa on usein mukana kuvauslaitteiden testauksia, erilaisia objektiiveja ja asiaa siitä, millaisia kuvia kyseisillä välineillä saa aikaan. Kaikki tämä ja harrastajien kuvat tuovat mielenkiintoista ja haluttua sisältöä lehteen. - Harrastajien Valokuvauslehti toimii nettijulkaisuna ja on siten kaikille täysin ilmaiseksi luettavissa! Toiminta tapahtuu täysin harrasteluonteisesti – eli liikevoittoa tavoittelemattomasti. Lehden tekemiseen valokuvin ja jutuin voikin osallistua jokainen alasta kiinnostunut. - Lehden luonne pyritään säilyttämään toisia loukkaamattomana ja lähinnä valokuvausta itseään esittävänä foorumina.

torstai 1. huhtikuuta 2021

HARRASTAJIEN VALOKUVAUS-LEHTI nro.2021/04



PÄÄTOIMITTAJAN AJATUKSIA 

Huhtikuun 2021 saavutettiin ja jälleen on aika julkaista uusi numero lehdestämme. Kevät tulee kohisten ja muuttolinnut houkuttelevat jälleen luontokuvaajat liikkeelle kameroineen.

Lehdessämme jatkamme viimekerran salamalaitteesta sen verran, että samaiseen sarjaan kuuluu myös GODOX - X2 2.4GHz TTL -lähetin. Tällä voikin liittää useita salamalaitteita toimimaan samanaikaisesti. Useaa salamaa käyttäen saa kuvattua studiomaisia upeita valokuvia ja nämä järjestelmät helpottavat valaistuksen rakentamisessa.

Saamme katsella lehdessämme myös eri valokuvaajien ottamia upeita kuvia. Harrastajat ja ammattilaiset ovat olleet mukana lehden toteuttamisessa. Valokuvaus on harrastuksena ja ammattinakin luovaa todellisuuden ikuistamista kuviksi. Niiden äärellä voi viettää aikaa nauttien tunnelmista, joita kuvaaja on onnistunut vangitsemaan ottamiinsa valokuviin.

Haluan kiittää jokaista, joka on ollut mukana tämän lehden valmistumisessa! – On hienoa tehdä yhdessä värikästä julkaisuamme!

 Pasi Kallio, Päätoimittaja
TILAA PAPERIVERSIO LEHTINUMEROSTA! 

Voit tilata tästä lehtinumerosta myös paperiversion tästä linkistä



VALITSE: Kiiltävä lehti >>
  •  A4 Portrait >>
  •  Täysissä väreissä >>
  •  Valitse määrä >>
  •  Osoitetietosi >>
  •  Hyväksy käyttöehdot [X] >>
  •  Tilauksen maksu Lehden koko 21 x 29.7 cm. Täysissä Väreissä: Paperiversion hinta on noin 15€/kpl (veroineen ja postikuluineen) ja toimitetaan antamaasi postiosoitteeseesi. 
  •  (Mikäli tilauksessa ilmenee ongelmia, ota yhteyttä valokuvauslehti@gmail.com -osoitteeseen.)


Studiotuote Kallio

tuottaa valokuvausalan harrastajille mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa lehden muodossa. Lehti on luettavissa www.issuu.com/valokuvauslehti - osoitteessa täysin ilmaiseksi kaikille, mutta lehden yksittäisiä numeroita voi ostaa esimerkiksi www.valokuvauslehti.blogspot.fi -sivun kautta löytyvistä linkeistä. Voit seurata julkaisujamme myös Facebookissa tykkäämällä sivustamme www.facebook.com/valokuvauslehti

Valokuvaus-Lehden tekemiseen pääsee osallistumaan myös alan harrastajat - valokuvin ja pienin kertomuksin tai jutuin. Tämä saattaakin olla monelle se ensimmäinen ponnahduslauta kohti ammattimaisempaa toimintaa valokuvausalalla! Harrastajien Valokuvaus-Lehti on tarkoitettu kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille harrastajille - ja tietysti myös alan ammattilaisille. Lehden julkaisuissa on usein mukana kuvauslaitteiden testauksia, erilaisia objektiiveja ja asiaa siitä, millaisia kuvia kyseisillä välineillä saa aikaan. Kaikki tämä ja harrastajien kuvat tuovat mielenkiintoista ja haluttua sisältöä lehteen. 

 - Harrastajien Valokuvauslehti toimii nettijulkaisuna ja on siten kaikille täysin ilmaiseksi luettavissa! Toiminta tapahtuu täysin harrasteluonteisesti – eli liikevoittoa tavoittelemattomasti. Lehden tekemiseen valokuvin ja jutuin voikin osallistua jokainen alasta kiinnostunut. 

HARRASTAJIEN VALOKUVAUS-LEHTI - LINKIT: 




- All rights reserved. © 2021 copyright - by Studiotuote Kallio -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti